Pelastakaa Lapset aloittaa verkkonuorisotalo Netarin toiminnan koordinoinnin syksyllä 2012
Netari-toiminta siirtyy syksyllä osaksi Pelastakaa Lasten nuorisotoimintaa Verke - Verkkonuorisotyön valtakunnallisen kehittämiskeskuksen siirtyessä Netarin käytännön koordinoinnista kehittäjäkumppaniksi Pelastakaa Lapsille.
Vuonna 2004 alkunsa saanut Netari-toiminta on valtakunnallista ja moniammatillista nuorisotyötä verkossa. Tarkoituksena on saada nuorisotyöllinen yhteys verkossa aikaansa viettäviin nuoriin. Toiminta jatkuu syyskuussa aluksi tutuilla Demi.fi- ja IRC-Galleria -sivustoilla, tulevaisuudessa myös muissa yhteisöissä.
Netariin nuori voi tulla viettämään aikaansa, tapaamaan toisia nuoria sekä osallistumaan erilaisiin teemailtoihin ja tapahtumiin. Palveluissa nuori voi myös jutella nuorisotyöntekijän ja esimerkiksi terveydenhoitajan kanssa. Työntekijät ovat paikalla aina Netari-palveluiden ollessa auki.
Valtakunnallista ja moniammatillista toimintaa
Netarin toiminnassa on tällä hetkellä mukana nuorisotyöntekijöitä useista eri kunnista sekä terveydenhoitajia Helsingistä ja Oulusta. He tekevät Netarin verkkotyötä osa-aikaisesti, osana omaa työnkuvaansa.
Moniammatillista työmallia kehitetään yhteistyössä eri hankkeiden kanssa. Tavoitteena on saada eri ammattikuntien osaamista nuorten saataville verkkoon sekä ohjata tarvittaessa nuoria sujuvasti verkosta reaalimaailman palveluiden piiriin.
