Vapaaehtoiseksi Tukichatiin?
Nettituki edellyttää laajan auttajaverkoston ylläpitämistä, oli sitten kyse joulun Mantelista, vuoden mittaan järjestettävistä tukichateista tai yllättävien tapahtumien yhteydessä järjestettävistä kriisichateista. Etenkin kriisichatteja järjestettäessä on oltava valmius saada nopealla aikataululla koolle riittävä määrä kriisityöhön kykeneviä vapaaehtoisia.
Vapaaehtoisrinkiin toivotaan jatkuvasti lisää vastuuntuntoisia aikuisia, joilla on sosiaali- ja terveydenhuollon, nuorisotyön tai opetuksen koulutusta, kokemusta lasten ja nuorten kanssa työskentelystä tai muuten soveltuvaa taustaa, sekä perustaidot tietokoneen käytöstä. Varsinaista chat-kokemusta ei edellytetä, tarvittava tekninen koulutus annetaan chat-tukeen osallistujille. Mantelichateissa keskustelu tapahtuu suomen kielellä.
Verkossa toimivan ohjaajan oikeudet ja velvollisuudet
Ohjaaja on vapaaehtoinen tai palkattu työntekijä.
- Ohjaajalla on oikeus saada tehtäväänsä laadukas koulutus ja jatkuvaa ohjausta.
- Ohjaajalla on oikeus tietää, voiko hän pysyä palvelussa nimettömänä.
- Ohjaajalla on oikeus olla suostumatta epäasialliseen kohteluun.
- Ohjaajalla on velvollisuus tarvittaessa puuttua sääntöjen vastaiseen käyttäytymiseen.
- Ohjaajalla on velvollisuus sitoutua palvelun järjestäjän toimintaperiaatteisiin ja arvoihin.
- Ohjaajalla on oikeus luopua vaitiolovelvollisuudesta, mikäli tulee ilmi suunnitteilla oleva rikos tai vakava lastensuojelullinen huoli. Luopuessaan vaitiolovelvollisuudesta ohjaajan on ilmoitettava siitä yhteydenottajalle.
- Keskustelussa ohjaaja on yhteydenottajaa varten. Hän ei käsittele keskustelussa omia asioitaan eikä tee päätöksiä yhteydenottajan puolesta.
- Ohjaajan antama ohjaus on asianmukaista ja luotettavaa. Yhteydenottajat ohjataan tarvittaessa muiden palveluiden piiriin.
- Ohjaaja ei pidä yhteyttä yhteydenottajiin työajan ulkopuolella.
Sitoutuminen vapaaehtoistyöhön
Koulutukseen tuleva sitoutuu tekemään 1 päivystysvuoron kaudessa eli yhteensä 2 päivystysvuoroa vuodessa.
Hakeminen vapaaehtoiseksi
Voit hakea Mantelivapaaehtoiseksi täyttämällä tämän lomakkeen. Lisätietoja verkossa tehtävästä vapaaehtoistyöstä voi kysellä sähköpostilla osoitteesta: manteli(at)pelastakaalapset.fi