Lapsen oikeuksien sopimus

Kansainvälisen Pelastakaa Lapset- liikkeen perustaja Eglantyne Jebb laati vuonna 1923 maailman ensimmäinen lapsen oikeuksien julistuksen, Geneven julistuksen, joka on ollut pohjana YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukselle.

Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus on yleismaailmallinen ihmisoikeussopimus, joka hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989. Suomessa sopimus on ollut voimassa vuodesta 1991. Sopimukseen on koottu lapsen kannalta keskeiset ihmisoikeudet. Ihmisoikeussopimuksena lapsen oikeuksien yleissopimus on varsin laaja ja kattava.

Koko kansainvälisen Save the Childrenin sekä Pelastakaa Lapset ry:n toiminta perustuu lapsen oikeuksien sopimukselle. Lue lisää lapsen oikeuksista

"Humanity owes the child the best it has to give." -Eglantyne Jebb

Lasten oikeuksista sanottua

" Lasten ja nuorten pitäisi saada itsensä kuulluksi. Tällä tarkoitan sitä, kuinka nuorten ja lasten pitäisi rohkeasti kertoa asioistaan ja että kuinka heitä kuuntelisi joku oikein ajan kanssa."
tyttö 9.lk.

"Siksipä nykyään pitäisi lapsia rohkaista pyytämään vanhemmiltaan, saavatko hekin kertoa näkemyksensä ja ennen kaikkea vanhempia pitäisi kannustaa kysymään lapsilta mielipidettä."
tyttö 8.lk.

"On tärkeää, että jokaista alle 18-vuotiasta pidetään lapsena. Tämä saattaa olla hankalaa, sillä murrosikäiset haluavat samoja oikeuksia kuin aikuiset ja haluavat päättää itse asioistaan. Silti lapsia pitää suojella väkivallalta ja laittomuuksilta, koska lapset eivät kuulu vankiloihin tai mielisairaaloihin. Aikuisten tehtävä onkin suojella lasta ja kertoa tälle, mikä on oikein ja mikä väärin."
poika 9.lk.

"Lapset tarvitsevat hoitoa ja huolenpitoa, kuten vaikkapa koiranpennut."
tyttö 9.lk.

"Miten lapset voivat olla lapsia, jos tenavien laulukilpailuissakaan ei enää lauleta lasten lauluja? Mainoksissa pyörii kuvia muksujen vaatteista, jotka lähenevät kaiken aikaa aikuisten vaatteita."
tyttö 9.lk.

"Lapsella on oikeus koulutukseen ja sosiaaliturvaan. Lasta täytyy suojella kaikelta väkivallalta, ja jos häntä kiusataan hänen alkuperästään, täytyy siihen puuttua. Koulussa hänen täytyy oppia oman kansallisuuden kunnioitusta. Hänelläkin on vapaus ilmaista mielipiteensä kaikista itsestään liittyvistä asioista."
tyttö 8.lk.

"Lasten ongelmat eivät ole lasten aiheuttamia, mutta silti lapset joutuvat niistä kärsimään Kaikki hyvinvointivaltioiden lapset eivät välttämättä voi hyvin. Koulukiusaus ei ole harvinaista, ja siihen pitäisikin puuttua, sillä jotkut joutuvat kärsimään siitä koko nuoruutensa ajan."
poika 9.lk.

"Minusta on hyvä, että YK pitää huolen lasten oikeuksista. Näin saadaan ehkä kaikkiin maihin tasaisen hyvät oltavat lapsille. On tietysti erityisen tärkeää, että me kaikki muutkin olemme mukana esimerkiksi vain noudattamalla sääntöjä."
tyttö 9.lk.

"On asioita, jotka ei millään tavalla kuulu lapsille. Yksi niistä on sota. Koska viimeksi kuulit lapsien aloittamasta sodasta? Et varmastikaan ihan lähiaikoina. Kuitenkin monissa maissa lapset pakotetaan sotimaan eikä heillä ole muuta vaihtoehtoa. Eikö aikuiset voi itse selvittää erimielisyyksiään?/--/ Lasten sodat pitäisi sotia hiekkalaatikossa, eikä ase kädessä ampuen toisia."
poika 8.lk.