Tuettavat perheet
![]() |
Milloin tukiperheitä tarvitaan?
"Yksin ei aina jaksa."
Tukiperhetoiminta on lastensuojelun avohuollon yksi tukitoimi. Tukiperheissä käy kaikenikäisiä lapsia, suurin osa on 3-12-vuotiaita. Pelastakaa Lapset on kehittänyt 1-3 vuotiaille lapsille tarkoitettua niin sanottua pienten lasten tukiperhetoimintaa. Tukiperhettä voi siis hakea lapsen täytettyä vuoden. Pienten lasten kohdalla kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että lapsi voi ensi tutustua rauhassa tukiperheeseen, jolloin tutustumisvaiheessa lapsi käy ensin tukiperheessä tavallista lyhyempiä aikoja. Tavallisimmin lapset viettävät tukiperheessä viikonlopun perjantaista sunnuntaihin kerran kuukaudessa.
Merkittävimpiä syitä tukiperheen hakemiselle ovat yksihuoltajuus, vanhemman tai vanhempien tarve omalle ajalle, perheen heikko sosiaalinen tukiverkosto sekä vaikea ja raskas elämäntilanne.
Tuettavien perheiden vanhemmat arvostavat sitä, että heillä on paikka, johon lapsen voi viedä turvallisin mielin ja että he saavat omaa aikaa. Lapsen kannalta he pitävät tärkeänä sitä, että tukiperheviikonloput antavat lapselle erilaisia kokemuksia ja tärkeitä aikuisia ihmissuhteita.
Vanhemmat voivat hakea tukiperhettä ottamalla yhteyttä Pelastakaa Lasten aluetoimiston tukiperhetoiminnan yhteyshenkilöön tai tiedustella asiasta oman kunnan sosiaalitoimesta. Tukiperhettä voivat hakea myös perheet, joilla ei ole lastensuojelun asiakkuutta. Tällöin tukiperhetoiminnasta aiheutuvat kustannukset maksaa vanhempi itse.
Tuettavan perheen äiti:
Saamamme tukiperhe oli juuri kuin räätälöity meitä varten. Kaikkein positiivisinta oli se, että lasten vierailut tukiperheessä voitiin sopia useiksi kuukausiksi etukäteen. Tämä oli hyvä apu omaan elämänhallintaan ja tavallaan myös pakotti tekemään itselle tulevaisuudensuunnitelmia.
