Ryhdy tukiperheeksi
![]() |
Onko sinulla aikaa ja kiinnostusta lapsiperheiden tukemiseen?
Silloin olet oikea henkilö tulemaan mukaan toimintaamme.
Tukiperhe on perhe, joka on kiinnostunut lasten auttamisesta sekä on halukas jakamaan aikaansa ja aikuisen läsnäoloa myös muille lapsille. Tukiperheet ovat aivan tavallisia vapaaehtoisia perheitä, joilla on tarjota aikaa, lämpöä ja turvallista huolenpitoa lapselle. Tukiperheen oma elämäntilanne on vakaa ja perheenjäsenten keskinäiset suhteet kunnossa. Päätös toimia tukiperheenä toivotaan olevan koko perheen yhteinen. Tukiperheellä on halua sitoutua lapsen ja hänen perheensä tukemiseen vähintään vuoden ajaksi kerrallaan. Lapsen parhaaksi toimiminen edellyttää tukiperheeltä yhteistyötä lapsen vanhempien sekä sosiaalitoimen kanssa.
Tarvitsemme kaikenlaisia tukiperheitä; tukiperheenä voi toimia lapsiperhe, lapseton pariskunta tai yksinasuva henkilö. Lapsiperheestä löytyy lapselle leikkikavereita, kun taas lapseton pariskunta tai yksinasuva voi antaa lapselle hänen tarvitsemaansa erityishuomiota. Mummolan kaltainen perhe on puolestaan hyvä esimerkiksi silloin, kun lapsen omat isovanhemmat eivät ole läsnä lapsen elämässä. Tukiperheen kotieläimet ovat usein lasten suuressa suosiossa, mutta toisaalta allerginen lapsi tarvitsee tukiperheen, jonka kotona ei ole eläinpölyä. Pelastakaa Lasten sosiaalityöntekijät valitsevat kullekin lapselle sopivan tukiperheen.
Tukiperheet kokevat toiminnan tärkeimmäksi motivoivaksi tekijäksi auttamisen halun sekä perheen tukemisen vaikeassa elämäntilanteessa. Myös lapsen kehityksen seuraaminen, lapsen ilon näkeminen ja yhteiset kokemukset ovat tukiperheille tärkeitä motivoivia tekijöitä. Eräs tukiperhe kuvaili tuntemuksiaan tukiperhetoiminnasta näin:
On mukava seurata, miten lapsi vähitellen oppii muistamaan tukiperheen säännöt ja tavat. Tukivanhempina tunsimme onnistumisen iloa, kun isompi lapsi alkoi kertoa asioistaan. Tai pienempi lapsi, joka oli aikaisemmin tuntenut koti-ikävää, tuli oma-aloitteisesti kysymään, voisiko hän olla meillä toisenkin yön, vaikka lapsen äidin kanssa oli sovittu vain yhdestä yöstä.
Pelastakaa Lapset tarjoaa tukiperheille valmennuksen, jatkokoulutusta, pienryhmätoimintaa sekä sosiaalityöntekijän tuen ja ohjauksen aina tarvittaessa. Lahjoitusvaroin tarjotaan myös virkistystoimintaa tukiperheissä käyville lapsille, heidän perheilleen ja tukiperheille.
Oletko kiinnostunut tukiperhetoiminnasta?
Tilaa hakemuslomake tai ota yhteyttä aluetoimistoomme.
