Adoption jälkipalvelu

Adoption eri osapuolilla voi olla tarve selvittää adoptioon liittyviä tietoja vuosiakin adoption jälkeen. Adoptiolapsella, lapsensa adoptioon luovuttaneella vanhemmalla, lapsen huoltajalla sekä adoptiolapsen jälkeläisillä on mahdollisuus hakeutua adoption jälkipalveluun. Adoption eri osapuolet voivat haluta tietoa mm. toisistaan, juuristaan, sisaruksistaan, geneettisestä perimästään ja luovuttamiseen johtaneista syistä. He voivat myös toivoa tietoa toistensa nykytilanteesta ja mahdollisesti luoda yhteyksiä toistensa kanssa.

Asiakkaalle järjestetään tapaaminen sosiaalityöntekijän tai adoptiopalvelun työntekijän kanssa (yhdessä). Tapaamisessa keskustellaan esimerkiksi adoptioon johtaneista vaiheista, tutustutaan adoptioasiakirjoihin sekä keskustellaan adoptiosta. Adoptiotaustan selvittämisen tarve on yksilöllistä.

Asianomaisena itse päätät haluatko jälkipalvelua, sen ajankohdasta sekä minkä asioiden osalta toivot jälkipalvelua. Tietoja välitetään tarpeellisella tavalla ohjattuna tukemalla asiakasta tietojen käsittelyssä. Jälkipalvelutyötä säätelee mm. laki lapseksiottamisesta.

Kuka voi hakeutua jälkipalveluun?

Jälkipalvelua voivat saada adoptoitu, adoptiovanhemmat, adoptoidun jälkeläiset tai lapsensa adoptioon luovuttaneet biologiset vanhemmat. Jos olet adoptoitu nuori, voit tulla yksin jälkipalveluun 18-vuoden ikäisenä mutta myös alaikäisenä voi tulla jälkipalveluun yhdessä adoptiovanhempiensa kanssa. Kaikilla adoption osapuolilla on oikeus saada itseään koskevia taustatietoja adoptiosta.

Mitä jälkipalvelussa tapahtuu, mitä siellä käydään läpi?

Jälkipalvelua toivova asiakas kutsutaan tapaamaan sosiaalityöntekijää ja kertomaan jälkipalveluun kohdistuvista odotuksistaan ja toiveistaan. Jokaisella adoptoidulla on oma tarinansa ja elämäntilanteensa sekä myös omanlaisensa tiedontarve adoptiosta. Jälkipalvelua toivovalta tiedustellaan ensimmäisenä - miksi sinä toivot jälkipalvelua ja mitä mahdollisesti haluaisit selvittää? Vaikka lapselle kerrotaan adoptiotaustoista perheessä, usein tiedoissa on aukkoja ja adoptoitu saattaa kokea tarvetta kuulla taustansa uudelleen kerrottuna myöhemmässä elämänsä vaiheessa. Jälkipalvelussa asiakkaalla on mahdollisuus käydä pyytämiään tietoja läpi sosiaalityöntekijän kanssa sekä saada tukea tietojen työstämisessä. Jälkipalvelu voi myös olla vain keskustelua adoptiosta ja tämän hetkisestä elämäntilanteesta. Tilanteissa, joissa harkitaan yhteydenottoa adoption eri osapuoliin, on hyvä hakeutua jälkipalveluun ja pyytää mahdollisen tapaamisen tiedusteluun apua.

Mistä jälkipalvelua saa?

Jälkipalvelua antaa se taho joka aikoinaan hoiti adoption - vaihtoehtoisesti joko kunnan sosiaali-toimisto tai Pelastakaa Lapset ry. Voit tarkistaa asian ottamalla yhteyttä sen kunnan sosiaalitoimeen, jossa perhe asui adoptiosijoituksen aikana tai Pelastakaa Lapsiin. Jälkipalvelua annetaan henkilökohtaisessa tapaamisessa sosiaalityöntekijän kanssa. Tapaamisaika tulee sopia etukäteen. Tapaamisia järjestetään tarpeen mukaan yksi tai useampia.

Mikäli olet hakeutumassa jälkipalveluun ja sinut on adoptoitu Pelastakaa Lasten kautta, voit pyytää jälkipalvelua itseäsi lähimmästä aluetoimistostamme.

Mitä jälkipalvelu maksaa

Pelastakaa Lasten jälkipalvelu on maksullista, mutta siihen voi hakea maksusitoumuksen kotikunnan sosiaalitoimesta. Maksu vaihtelee riippuen jälkipalvelutyön laajuudesta. Ulkomailta adoptoitujen lasten jälkipalveluun saattaa lisäksi tulla kuluja lapsen synnyinmaassa sekä asiakirjojen käännöskuluja.