Norsuluurannikko
![]() Kuva: Eeva Johansson/ Pelastakaa Lapset |
Norsunluurannikon väestö koostuu yli 60 etnisestä ryhmästä. Myös siirtotyöläisten määrä maassa on suuri. Norsunluurannikko kuuluu maailman tärkeimpiin kaakaon ja kahvin tuottajiin. Viimeisen vuosikymmenen aikana tilanne maassa on ollut hyvin epävakaa. Levottomuudet kulminoituivat syksyllä 2002, jolloin hallituksen vastaiset joukot (Forces Nouvelles, FN) ottivat vallan maan pohjoisosassa. Vaikka rauha solmittiin vuonna 2007, tilanne on edelleen epävakaa.
Lasten koulunkäynti Norsunluurannikolla
|
Opetussektorin osuus valtion budjetista on riittämätön ja maan pohjoisosissa vanhemmat joutuvat maksamaan osan opettajien palkoista. Koulujen aloitettua toimintansa uudelleen vuonna 2003 koulun keskeytti huomattava määrä oppilaita, joiden vanhemmilla ei ollut varaa koulumaksuihin. Ruumiillinen ja lapsia nöyryyttävä kuritus on kouluissa yleistä, vaikka se on laissa kiellettyä. Kouluväkivalta on suuri ongelma koko maassa ja seksuaalinen väkivalta tyttöjä kohtaan yleistä, myös koulumatkoilla. Tämä on yksi syy, jonka vuoksi monet vanhemmat eivät mielellään lähetä teini-ikäisiä tyttöjä kouluun. |

