Länsi-Afrikka

Kuva: Eeva Johansson / Pelastakaa Lapset


Burkina Faso, Mali ja Norsunluurannikko ovat entisiä Ranskan siirtomaita, joissa virallinen kieli on ranska. Monien muiden Afrikan valtioiden tavoin ne itsenäistyivät 1960-luvulla.

Burkina Faso ja Mali sijaitsevat Saharan autiomaan eteläpuolisella Sahelin vyöhykkeellä. Sahel halkoo Afrikan itä-länsisuunnassa, ulottuen Senegalista Etiopiaan asti. Pääosin savannista koostuva Sahelin alue on nopeasti aavikoitumassa ja vesi- ja ruokapula koettelee usein väestöä.  Ilmastonmuutos köyhdyttää kuivien alueiden vesivaroja entisestään ja ensimmäisinä ja eniten tästä kärsivät maailman köyhimmät. 

Länsi-Afrikan suurimmalla valtiolla Malilla on rikas historia, josta kertoo mm. maan neljä maailmanperintökohdetta. Nykypäivän Malia koettelee kuivuus ja köyhyys. Kaksi kolmasosaa Malin väestöstä elää köyhyydessä. Köyhyys ilmenee mm. aliravitsemuksena, heikkona terveytenä ja koulutuksen puutteena. Maataloussektori työllistää 70 % väestöstä ja maatalous kärsii ilmastoon liittyvistä riskeistä.

Burkina Fasoa asuttaa noin 13 miljoonainen monietninen väestö, joka puhuu 60 eri kieltä äidinkielenään. Erilaisista kielistään ja kulttuureistaan huolimatta burkinalaiset jakavat kuitenkin yhteisen kansallisen identiteetin. Maan tärkein elinkeino maatalous on erittäin haavoittuvainen Saharan autiomaan rajalla, jossa luonnonolot ovat ankarat. Ainakin viidennes väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella ja bruttokansantuote on vain noin 300 euroa vuodessa.

Suomen Pelastakaa lapset on vastustanut lapsikauppaa, tukenut sen uhreiksi joutuneita lapsia ja edistänyt työtätekevien lasten oikeuksia Malissa ja Burkina Fasossa vuodesta 2002. Norsunluurannikolla Pelastakaa Lapset työskentelee lasten koulunkäyntimahdollisuuksien parantamiseksi.

Länsi-Afrikan alueellinen hanke