Somalia/Somalimaa

Kuva: Pelastakaa Lapset

Somalia on ollut lähes kahden vuosikymmenen ajan jatkuvan poliittisen konfliktin keskellä. Vuonna 1991 Siad Barren hallinnon kukistuminen johti valtion hajoamiseen ja Somalimaan yksipuoliseen itsenäiseksi julistautumiseen sekä loi valtavaan pakolaisaaltoon. Ilman toimivaa, vakaata hallintoa maassa on syntynyt vakavia vajeita esimerkiksi koulujärjestelmään. Osa väestöstä on jäänyt täysin järjestelmän ulkopuolelle, mikä heijastuu mm. aikuisten lukutaidottomuutena. Maan kriisiä ovat syventäneet luonnonkatastrofit, kuten kuivuus. Somalia sijaitsee Afrikan sarvessa ja sillä on Afrikan pisin rantaviiva. Somalian talouden pääpaino on karjanhoidossa ja banaaninviljelyssä.

Muut Itä-Afrikan hankkeet: