Nepal
![]() Kuva: Pelastakaa Lapset |
Nepalissa saavutettiin rauha vuonna 2006 vuosikymmenen jatkuneen sisällissodan päätteeksi. Huhtikuussa 2008 maassa järjestettiin perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaalit, joiden seurauksena Nepal siirtyi monarkiasta tasavallaksi. Nepalin talouskasvua ovat vaikeuttaneet levottomat olot, niukat luonnonresurssit ja teknologian kehittymättömyys. Konfliktin jälkeen ensiarvoisen tärkeää on ollut panostaa lasten koulunkäynnin jatkumiseen.
Lasten tilanne Nepalissa
Vuosina 1996-2006 Nepalissa käytiin sisällissota tasavaltaa kannattavien maolaiskapinallisten ja hallituksen joukkojen välillä. Konfliktissa kärsivät erityisesti lapset. Taistelut pakottivat lapsia perheineen pakenemaan kodeistaan. Osa lapsista orpoutui ja monet joutuivat itse osallistumaan taisteluihin sotilaina. Kouluihin tehtiin aseellisia hyökkäyksiä ja opettajia tapettii eivätkä vanhemmat uskaltaneet lähettää lapsiaan kouluun.
Nepalin hallitus on kolmivuotissuunnitelmassaan pyrkinyt huomioimaan lasten erityisaseman, mutta silti osa lapsista jää edelleen järjestelmän ulkopuolelle. Alempikastisilla, vähemmistöillä, erityistarpeisilla lapsilla sekä tytöillä ei ole tasavertaisia mahdollisuuksia osallistua koulunkäyntiin.
Nepal allekirjoitti YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen vuonna 1990. Lapsityö on silti yhä yleistä. Konflikti lisäsi laittomien adoptioiden määrää.
Etelä-Aasian hankkeet:
