Bangladesh on yksi maailman tiheimmin asutuista ja köyhimmistä maista. Maaperä on hedelmällistä ja maa melkein kokonaan viljelykelpoista. Voimakas väestönkasvu sekä toistuvat luonnonkatastrofit vaikeuttavat vaurastumista. Vuonna 1993 tuli voimaan pakollinen oppivelvollisuus kaikille kuusi vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille. Vaikka hallitus on panostanut erityisesti köyhimpien väestöryhmien ja kaupunkien lapsityöläisten peruskoulutukseen erilaisin tukitoimin, silti kaikkien lasten koulunkäynti on iso haaste.
Lasten tilanne Bangladeshissa
Bangladeshin valtio on ratifioinut YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen ensimmäisten joukossa vuonna 1990 ja tehnyt kansallisen lapsia koskevan viisivuotistoimintasuunnitelman. Perustuslaki takaa lasten ja erityisesti tyttölasten suojelun. Lapsiin kohdistuvat rikkomukset ovat silti arkipäivää.
Lastensuojelun kipupisteitä ovat lapsiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö, joiden ilmenemismuotoja ovat mm. lasten ruumiillinen kurittaminen niin kotona kuin koulussa, lapsityö ja lapsiavioliitot. Vaikka suurin osa lapsista aloittaa koulun, noin kolmannes keskeyttää opintonsa ennen viidettä luokkaa.
Koulua käymättömät lapset aloittavat työnteon varhain. Bangladeshissa työn tekeminen katsotaan iästä riippumatta kaikkien perheenjäsenten elinehdoksi, 5-14 vuotiaista 13 prosenttia tekee töitä, mikä tarkoittaa yli 4 miljoonaa lasta. (United Nations Statistics Division, 2007). Työn ajatellaan opettavan lapselle taidon, jolla hän saa aikuisena itselleen elannon. Lapsityöläisten mahdollisuudet saada aikuisina paremmin palkattua työtä ovat huonot heidän jäädessä vailla koulutusta.
Monet lapsista työskentelevät haitallisissa oloissa kaukana kotoaan ja ensimmäiset vuodet jopa ilman palkkaa. Maaseudulla lapset ovat pääasiallisesti kotitaloustyössä. Kaupungeissa lapset toimivat mm. kotiapulaisina ja kantajina tai työskentelevät tehtaissa ja työpajoissa.
