Hankkeet
![]() Kuva: Eeva Johansson / Pelastakaa Lapset |
Suomen Pelastakaa Lapset on vuosina 2011-2013 turvaamassa lasten oikeuksien toteutumista 13 eri maassa. Tavoitteena on saavuttaa yli miljoona lasta ja suoraan vaikuttaa 340 000 lapsen elämään pysyvästi. Pelastakaa Lapset pitää kaiken työnsä lähtökohtana YK:n lapsen oikeuksien sopimusta.
Järjestön päämääränä on edistää
- lasten suojelua väkivallalta ja hyväksikäytöltä
- lapsia huomioivaa hallintoa
- lapsilähtöistä sosiaaliturvaa
- kaikkien lasten yhteistä opetusta
- puhtaan veden ja sanitaation saatavuutta
- lapsilähtöistä katastrofivalmiutta
Lapsen oikeuksien tilanne kartoitetaan ensin tarkkaan kullakin toiminta-alueella. Lasten oikeuksien rikkomukset ja puutteet analysoidaan ja eri lähteistä saatuja tutkimustuloksia verrataan keskenään. Tämän jälkeen laaditaan alueelliset ja maakohtaiset ohjelmat. Ohjelmat perustuvat aina YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen sekä perinpohjaisiin tilannekartoituksiin.
Yhdessä kumppaneiden kanssa suunnitellut maa- ja alueohjelmat perustuvat ns. kolmen pilarin malliin. | ||
1. Suoraa tukea (=mallintamista), jonka avulla osoitetaan miten lapsen oikeuksien toteutumista edistetään | 2. Vaikuttamistyön avulla pyritään muuttamaan käytäntöjä | 3. Yhteistyökumppaneiden, viranomaisten, lapsien ja vanhempien koulutus |
