Hätäapu käynnistetty tulvista kärsivässä Orissassa Intiassa
16.9.2011
|
Tulvia paennut perhe on rakentanut itselleen tilapäisen suojan. Kuva: Pelastakaa Lapset
Noin kaksi miljoonaa ihmistä kärsii tulvista Orissan osavaltiossa Intian itäosissa. Suomen Pelastakaa Lapset tukee järjestön toimia hädänalaisten lasten ja heidän perheidensä auttamiseksi. Orissan osavaltion viranomaiset raportoivat 32 ihmisen kuolleen tulvien seurauksena. Noin 255 000 ihmistä on evakuoitu tulvavesien tieltä. Satoja tilapäisiä leirejä on perustettu kotinsa menettäneille ja evakuoiduille ihmisille. Tulva-alueen koulut on suljettu ja osa niistä on otettu majoituskäyttöön. Tulvat ovat aiheuttaneet mittavaa aineellista tuhoa. Yli 55 000 asumuksen ilmoitetaan tuhoutuneen tai vaurioituneen. Tulvat uhkaavat myös lukemattomien ihmisten toimeentuloa sillä yli 200 000 hehtaaria viljelysmaata on peittynyt veden alle. Pelastakaa Lasten paikalliset yhteistyökumppanit ovat jo aloittaneet muun muassa ruoka-avun antamisen. Hätäavun ensi vaiheessa on tarkoitus auttaa noin 25 000 lasta perheineen. Ruoka-avun lisäksi on tarkoitus jakaa hygienia- ja kotitaloustarvikkeita. Lasten suojelua tullaan edistämään muun muassa lastensuojelukomiteoiden kautta ja lapsille turvallisia tiloja perustamalla. Tulvista kärsivät alueet kuuluvat Suomen Pelastakaa Lasten toiminta-alueisiin. Järjestön antaman hätäavun ensi vaiheita tuetaan 20 000 eurolla Lasten hätäapurahastosta. Auta hädänalaisia lapsia. Tee lahjoitus Lasten hätäapurahastoon. |