Itä-Afrikan kuivuus: Apua ei riitä kaikille
2.9.2011
|
Karjan kuoltua Habeeban (oikealla) perhe jätti kotinsa ja hakeutui sukulaisten läheisyyteen Makoron kylään Wajirin alueella Keniassa. Perhe toivoo pääsevänsä yleisen hätäruoka-avun piiriin. Kuva: Rea Noponen
Makoron kylässä ihmiset saavat apua Pelastakaa Lasten tukemassa klinikassa. Klinikalla arvioidaan ja seurataan lasten ravitsemustilaa, annetaan terveyskasvatusta sekä jaetaan lisäravintoa. Kuva: Rea Noponen
Pelastakaa Lapset ja muut avustusjärjestöt jatkavat työtään kuivuudesta kärsivien auttamiseksi Itä-Afrikassa. Käytettävissä olevat resurssit ovat kuitenkin riittämättömiä. Yli 12,4 miljoonaa ihmistä kärsii kuivuuden seurauksista Itä-Afrikassa. Esimerkiksi Somalian väestöstä puolet, eli 3,7 miljoona on välittömän avun tarpeessa. Avustusjärjestöjen ruoka-apu tavoittaa tällä hetkellä vain puolet sitä tarvitsevista. Tilanne on vielä pahenemassa, sillä tulevien satojen ennustetaan jäävän pieniksi. Etiopiassa valtion ruokavarastot ovat huolestuttavan alhaiset, ollen kolmanneksen asetetusta minimitasosta. Keniassa on pula tärkeimmistä peruselintarvikkeista ja hintojen rajun nousun takia köyhillä ei ole varaa ostaa ruokaa. Elintarvikepula haittaa myös ruoka-avun antoa. Avustusjärjestöt kärsivät kroonisesta resurssipulasta. Hätäapuun tarvitaan arvioilta 2,4 miljardia yhdysvaltain dollaria. Tähän mennessä tästä summasta on katettu vain 60 prosenttia. Varojen puutteessa on esimerkiksi Keniassa jouduttu rajoittamaan lisäravinnon antamista aliravitsemuksesta kärsiville. Alun perin oli tarkoitus tavoittaa kaikki alle viisivuotiaat lapset, mutta nyt ohjelma suunnataan alle kolmivuotiaille. Tämän muutoksen seurauksena yli 260 000 lasta putosi ohjelmasta pois. Pelastakaa Lasten hätäapu Järjestö jatkaa ponnistelujaan kuivuudesta kärsivien lasten ja heidän perheidensä auttamiseksi Etiopiassa, Keniassa ja Somaliassa. Syyskuun alkuun mennessä apu on saavuttanut noin miljoonaa ihmistä. Avustustöitä pyritään jatkuvasti laajentamaan. Siitä huolimatta, että esimerkiksi koillisessa Keniassa on ollut menneillään yli 1,5 vuoden ajan lisäravinto-ohjelmia, tällä viikolla käynnistettiin uusi mittava ruoka-apuohjelma. Sillä ehkäistään lasten ja äitien aliravitsemusta. Lisäravintoa jaetaan viiden kuukauden aikana noin 100 000 alle kolmivuotiaalle lapselle sekä raskaana olevalle ja imettävälle äidille. Ruoka- ja vesijakelujen lisäksi tuemme lasten ja äitien sairaan- ja terveydenhoitopalveluja. Perheiden toimeentuloa turvataan esimerkiksi antamalla heille ruokakuponkeja. Elämää pelastavien toimintojen lisäksi huolehditaan lasten suojelusta ja edistetään heidän koulunkäyntiään. Esimerkkejä toiminnasta:
Suomen Pelastakaa Lapset on lähettänyt alueelle 150 000 euroa lahjoitusvaroja Lasten hätäapurahastosta. Hätäapukeräys on käynnissä. |