Lapsen oikeudet
![]() |
Pelastakaa Lapset tekee työtä edistääkseen lapsen oikeuksien toteutumista niin kotimaassa kuin maailmanlaajuisesti. Järjestömme pyrkii lisäämään yleistä tietoisuutta lapsen oikeuksista ja kunnioittaa ja ottaa lapsen oikeudet huomioon omassa toiminnassaan. Pelastakaa Lasten työtä ohjaa kansallisen lainsäädännön lisäksi YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus, jonka keskeiset periaatteet ovat järjestömme arvopohja. Sen mukaisesti
- jokaisella lapsella on oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen
- jokaisella lapsella on oikeus sanoa mielipiteensä ja saada näkemyksensä otetuksi huomioon
- kaikki lapset ovat tasa-arvoisia, ketään ei saa syrjiä
- lapsen etu on otettava huomioon tehtäessä niin yksittäistä lasta kuin lapsiryhmää koskevia suunnitelmia ja päätöksiä.
Kansainvälisen Pelastakaa Lapset –liikkeen perustaja Eglantyne Jebb laati vuonna 1923 maailman ensimmäinen lapsen oikeuksien julistuksen, Geneven julistuksen, joka on ollut pohjana YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukselle.
Lapsen oikeudet -esitteet alakouluikäiselle
Lue lapsijärjestöjen yhteinen selvitys Lapsen oikeuksien sopimusta (LOS) koskevasta tiedotuksesta Suomessa 2004.
