Vettä, sanitaatiota ja opetustukea Etelä-Etiopiaan

Tausta
Hankkeen taustalla on Etiopiaa koetteleva humanitaarinen kriisi, jonka osatekijöinä ovat pitkään kestänyt kuivuus sekä maailmanlaajuisten ruoka-, polttoaine- ja talouskriisien vaikutukset. Alueen asukkailla on vettä saatavilla ainoastaan kolme kuukautta vuodesta kestävän sadekauden aikana. Muulloin he joutuvat hakemaan päivittäisen vetensä jopa 20 kilometrin päästä. Nämä pitkät ja turvattomat vedenhakumatkat ovat yleensä tyttöjen velvollisuus ja niihin kuluvan ajan vuoksi tyttöjen koulunkäyntimahdollisuudet ovat huonot. Jatkuva kuivuus myös vaikeuttaa viljelyä ja heikentää siten asukkaiden, erityisesti lasten, ravitsemustilaa. Puhtaan veden puute lisää veden välityksellä tarttuvien tautien esiintyvyyttä sekä ihosairauksia.
Pilottihanke
Hanke on Pelastakaa Lasten, ulkoasiainministeriön ja Nokian sekä Nokia Siemens Networksin (NSN) kolmikantayhteistyönä syntynyt pilottiprojekti, joka omalta osaltaan edistää Suomen vesisektorin kehityspolitiikkaa Etiopiassa sekä tarjoaa mahdollisuuden yrityskumppaneille kehittää yhteiskuntavastuuohjelmiaan. Se on myös osoitus tavasta, jolla kansalaisjärjestöt voivat toimia yhteistyössä ulkoministeriön ja suomalaisen yrityssektorin kanssa toimintamaissa. Etiopian hallitus liittyi hankkeeseen paikallistasolla ja on aktiivisesti tukenut sen toimintaa sekä osallistunut hankkeen kustannuksiin.
Tavoite
Hankkeen perimmäisenä tavoitteena on edistää lapsen oikeutta henkiinjäämiseen ja kehitykseen. (Lapsen oikeuksien sopimuksen artikla 6)
Hankealueiden yhteisöille pyritään takaamaan ympärivuotinen puhdas vesi. Vesihuollon kestävyyden ja jatkuvuuden vuoksi on tärkeää, että kyläläiset osaavat pitää vesipisteet toimivina.
Hankkeen tavoitteena on lisätä tietoa lapsen oikeuksista ja edistää niiden toteutumista käytännössä. Erityistä huomiota kiinnitetään sanitaatio- ja hygieniatietouden kasvattamiseen.
Hankkeesta hyötyy kaikilta osin kuuden hallinnollisen alueen asukkaat, noin 20 000 ihmistä, joista puolet on lapsia. Vesipisteitä tullee käyttämään ainakin 19 yhteisön asukkaat, jolloin projektista hyötyvien määrä nousee liki 50 000 ihmiseen. Määrän odotetaan tästäkin kasvavan jopa 80 000:een.
Toteutus
Hanke toteutetaan Etiopiassa Alaban läänin kuudella hallinnollisella alueella (Hansha, Aymele, Sorge, Dinokosa, Kunche, Konicha). Hanke aloitettiin lokakuussa 2008 ja se päättyy kesäkuussa 2009. Mukana hankkeen toteutuksessa on myös paikallinen yhteistyökumppani Alaba Special Woreda Administration.
Hankealueelle porataan kuusi kaivoa, rakennetaan vesipisteitä ja perustetaan vedenjakelu-systeemi. Yhteisökomiteoita koulutetaan vesipisteiden huollosta ja ylläpitämisestä. Tavoitteena on lisätä energialähteiden saatavuutta alueella, mm. hankkimalla generaattoreita.
Tietoisuutta sanitaatiosta, hygieniasta ja lasten oikeuksista pyritään lisäämään koulutuksen keinoin. Myös ravitsemukseen, lisääntymisterveyteen ja ympäristönsuojeluun kiinnitetään huomiota.

