Haitin maanjäristys

Maanjäristys ja sitä seuranneet jälkijäristykset ovat aiheuttaneet valtavaa tuhoa Haitissa. Eloonjäämisestä kamppailevat ihmiset tarvitsevat apuamme välittömästi ja vielä vuosia. Pelastakaa Lasten tavoitteena on auttaa 800 000 maajäristyksen uhria, joista 470 000 lapsia. Helmikuun 23. päivään mennessä Pelastakaa Lasten apu on tavoittanut 506,581 ihmistä.
Kansainvälinen Pelastakaa Lapset pääsi aloittamaan avustustyön nopeasti. Järjestö on työskennellyt Haitissa vuodesta 1978 ja maanjäristyksen tapahtuessa maassa oli valmiiksi paikalla 169 työntekijää. Heidän tuekseen on maahan lähetetty kansainvälisiä avustustyöntekijöitä ja lääkäreitä sekä palkattu haitilaista. Hätäaputyössä on yli 560 Pelastakaa Lasten työntekijää.
Auttajat työskentelevät aikaa vastaan ja työn koordinointi eri avustusjärjestöjen kesken on tärkeää. Toimimme läheisessä yhteistyössä paikallisten kansalaisjärjestöjen, eri viranomaisten sekä muiden avustusjärjestöjen kanssa. Yhteistoiminta ja kumppanuus paikallisten yhteisöjen kanssa on lisäksi onnistumisen tae.
Ajankohtaista
- 24.2.2010Sadekauden alla: Laulut voivat pelastaa henkiä Haitissa
- 10.2.2010Kuukausi maanjäristyksen jälkeen – avun tarve yhä mittava
- 4.2.2010Pelastakaa Lapset jakanut riisiä ja muita ruokatarvikkeita 30 000 ihmiselle
- 29.1.2010Pelastakaa Lapset valmistautuu jakamaan ruokaa 100 000 ihmiselle Haitissa.
- 26.1.2010Hoitoa ja terveysvalistusta Haitilla
- 20.1.2010Haitin lapset ja perheet tarvitsevat apua: Suomen Pelastakaa Lapset lähettänyt Haitiin 50 000 euroa
- 19.1.2010Pelastakaa Lapset: Tärkeintä Haitissa on saada lapset ja perheet takaisin yhteen, ei kansainvälinen adoptio
- 15.1.2010Lapset erityisen uhattuina Haitilla
- 13.1.2010Pelastakaa Lapset on käynnistänyt hätäavun Haitilla
Haastattelut TV:ssä ja radiossa
- MTV3 Huomenta Suomi: Orpojen auttaminen alkaa rekisteröinnistä 21.1. Pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta studiovieraana. Aiheina adoptio katastrofeissa, järjestön apu Haitilla, jälleenrakennuksen tarpeet.
- YLE/TV-uutiset 20.1. (03:08-) Kansainvälisen adoptiopalvelun päällikkö Irene Pärssinen-Hentulan haastattelu. Aiheena adoptiot katastrofitilanteissa.
- YLE/FST/Tv-Nytt 19.1. (07:00-) Kansainvälisen adoptiopalvelun päällikkö Irene Pärssinen-Hentulan haastattelu. Aiheina perheistään erilleen joutuneet ja orpoutuneet lapset, kansainvälinen adoptio.
Videot
Lapsikauppa oli ongelma Haitissa jo ennen tuhoisaa maanjäristystä. Katastrofin jälkeen maassa on paljon lapsia, jotka ovat joutuneet eroon perheistään. He ovat erityisen suuressa vaarassa joutua hyväksikäytön ja lapsikaupan uhreiksi. Pelastakaa Lapset on perustanut leireille tiloja, joissa nämä lapset saavat olla yhdessä ikäistensä kanssa turvallisten aikuisten huolenpidon alla. Samalla heitä voidaan suojella lapsikaupalta.
Kesto: 1:47
9-vuotias Andrise kertoo tarinansa katastrofista ja sen vaikutuksista hänen perheensä elämään.
Kesto: 2:05
Video Pelastakaa Lasten avun toimittamisesta Leoganen kaupunkiin.
Kesto: 1:40
Pelastakaa Lapset on perustanut Leoganen kaupunkiin kaksi liikkuvaa terveysklinikkaa, joissa hoidetaan noin kahtasataa potilasta päivässä.
Kesto: 2:21
Hätäavun johtaja Katheryn Bolles kertoo avustuseristä, jotka toimitettiin Port-au-Princen pääsairaalaan.
Kesto: 0:37
Pelastakaa Lasten avustustyöntekijä Kate Conradt raportoi Haitista.
Kesto: 1:46
Avustustyöntekijöiden blogi: Voices from the Field
- Back to School: Children Attend First Temporary School Set Up By Save the Children Post Earthquake(16.03.)
- An Orphaned Boy Finds a New Home at a Haitian Community School(03.03.)
- A Video of Save the Children's Mobile Health Team in Haiti(26.02.)
- The Incredible Resilience of Children(24.02.)
- Bake Sales, Swim-a-thons, Pancake Breakfasts: U.S. Kids Do Their Part to Help Haitian Kids(23.02.)
- Following a Mobile Health Team in Haiti(22.02.)









