Pelastakaa Lapset ry:n Blogi
Pelastakaa Lapset ry:n blogikirjoitusten tarkoituksena on herättää keskustelua, informoida lukijoita ajankohtaisista asioista, ottaa kantaa sekä tarjota lukijoille paitsi ajatuksia myös toimintaan kannustavia ajatuksia. Kirjoittajat vaihtuvat aiheiden mukaisesti kotimaan ja kansainvälisten asioiden asiantuntijoista Suomen aluetoimistojen kuulumisiin.
Lapsi ansaitsee tulla nähdyksi – moniammatillisella yhteistyöllä ongelmat esiin ajoissa 8.5.2013 07:39
Mitä yhteistä on sairaanhoidolla ja lastensuojelulla? Paljonkin. Itse olen työskennellyt molemmilla sektoreilla, sairaanhoitajana lasten teho-osastolla sekä sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa. Sairaanhoitajana työvälineitäni olivat tippapullot ja happiletkut, sosiaalityöntekijänä tietokone ja almanakka. Työn kohde on molemmissa sama; avun tarpeessa olevat lapset ja heidän perheensä. Perimmiltään molemmissa on kyse ihmisen kohtaamisesta ja avun antamisesta. Sairaanhoitaja kohtaa lapsen sairauden ja perheen kriisin keskellä, sosiaalityöntekijä keskellä ihmisen mitä erinäisimpiä elämänvaiheita.
Lapsen tai vanhemman sairastuessa koko perhe tarvitsee tukea. Sairaanhoitajan kyky nähdä perheen kokonaisvaltainen tilanne sekä koko perheen huomioiminen yhden perheenjäsenen sairastuttua lieventää tuskaa ja surua sekä edistää toipumista. Sosiaalityöntekijän työssä pätevät samat lainalaisuudet. Perhe on kuin palapeli, jonka jokaista palaa tarvitaan ehjän lopputuloksen aikaan saamiseksi.
Ehkäisevässä lastensuojelutyössä lapsia ja heidän perheitään tuetaan hyvissä ajoin ennen kuin ongelmat ovat liian suuria. Liian suuria? Lapsen silmin katsottuna ei-niin-suuri ongelma voi kuitenkin näyttää vuoren kokoiselta. Mitä me aikuiset olemme sanomaan lapsen tavasta kokea maailma ja siitä onko lapsen kokema tuska pientä vai suurta. Äidin, isän tai sisaruksen sairastuttua vakavasti lapsen maailma romahtaa. Perhe ajautuu kriisiin ja turvaverkko hajoaa. Ulkoisesti kaikki voi näyttää siltä, että kyllä tämä tästä. Lapsi kyllä selviytyy. Ei selviydy. Lapsi ehkä suorittaa koulunsa ja harrastuksensa rutiinilla entiseen malliin, ehkä leikkiikin välillä ja jopa hymyilee, mutta mikään ei ole kuten ennen. Lapsi on fiksu. Hän haluaa pitää vanhempansa elossa ja perheensä kasassa. Siksi hän on reipas, ei halua rasittaa ketään millään tavoin ja muuttuu tarvittaessa näkymättömäksi. Lapsen sisäinen maailma on kuitenkin myllerryksessä ja oikeasti hänen tekisi mieli huutaa: Auttakaa minua!
Kuka auttaisi lasta, jos tämä ei ole lastensuojelun asiakkaana eikä täten oikeutettu lastensuojelun palveluihin? Vastaus on ehkäisevä lastensuojelutyö. Toinen vastaus on moniammatillinen yhteistyö. Lasten pääseminen ehkäisevän työn piiriin vaatii niiden aikuisten hereillä oloa, jotka näkevät lapsen tilanteen ja uskaltavat puuttua siihen. Sairaanhoitaja on työssään avainasemassa tavatessaan perheen, jota on kohdannut sairauden aiheuttama kriisi. Hänellä on mahdollisuus tehdä lapsi näkyväksi ja ohjata perhe hakemaan apua ehkäisevästä lastensuojelusta. Esimerkiksi tukiperhe tai tukihenkilö voi olla merkittävä tuki lapselle ja hänen perheelleen tilanteessa, jossa lasta suojaavat tekijät ovat vähentyneet ja riskitekijät lisääntyneet.
Työssäni ehkäisevän työn koordinaattorina olen saanut ohjata tukea lapsille, joiden vanhemmat ovat sairastuneet tai kuolleet. Olen myös suureksi ilokseni saanut välittää tukea lapsille, jotka ovat itse sairastuneet. Näitä esimerkkejä on lukuisia. Pieni poika, jonka isä kuoli pitkän sairastamisen jälkeen, sai kaverikseen miestukihenkilön, ei korvaamaan isää vaan tekemään kanssaan miesten juttuja. Nuori tyttö, jolla oli itsetuhoista käyttäytymistä, sai kaverikseen naistukihenkilön, joka avulla hän löysi ilmaisun tunteilleen. Sisarukset, joiden äiti sairastui vaikeaan masennukseen, saivat tuekseen tukiperheen, joiden luona ollessaan he saavat kokea olevansa huolettomia pieniä lapsia.
Lapsi, jonka elämää on kohdannut kriisi, voi saada tukea ja rakentaa identiteettiään vapaaehtoisen aikuisen avulla. Lapsi kokee, että hänellä ja hänen kokemuksillaan on merkitystä ja hän kokee tulleensa ymmärretyksi. Tämä mahdollistuu korvaamattomien vapaaehtoistyöntekijöiden sekä moniammatillisen yhteistyön avulla. Jokainen näkymätön lapsi on aikuisten syytä ja jokainen lapsi ansaitsee tulla nähdyksi.
Paula Paltila
ehkäisevän työn koordinaattori
Pelastakaa Lapset ry
Sijaisperheiden avatut elämät11.4.2013 11:40
Sulje hetkeksi silmäsi ja etsi mielestäsi kuva sijaisperheestä. Keskity siihen mitä näet ja tunnet. Mikä on mielikuvasi sijaisperheen elämästä?
Nouseeko mieleesi kuva lapsiperheestä tavallisissa arkisissa puuhissaan iloineen ja suruineen? Näetkö lähes täydelliset sijaisvanhemmat sädekehät päänsä päällä lapsipoloista huolehtimassa? Vaiko ärtyneet sijaisvanhemmat kamppailemassa voimiensa äärirajoilla pitääkseen huolta heille sijoitetuista ikävästi käyttäytyvistä lapsista? Silmissäsi voi kaasuttaa sijaisperheen auto kyyditsemässä lapsia harrastukseen, terapiaan, vanhempien tapaamiseen tai matkalla neuvotteluun sosiaalitoimistoon, kouluun tai perheneuvolaan? Vai köllötteleekö koko sijaisperhe leffailtana leppoisasti samalla isolla olkkarin sohvalla sipsejä mutustellen?
Näetkö mustiin rei’itettyihin vaatteisiin pukeutuneen lävistetyn murrosikäisen, joka uhmaa maailmaa koko nuorella voimallaan? Ehkä jossakin taustalla häämöttää pelottava huumeongelmainen vanhempi, joka väijyy uhkaavana sijaisperheen elämää. Vanhempi, jolta on riistetty lapsi sijoittamalla hänet toiseen perheeseen, näetkö tai tunnetko hänen rakkautensa, ikävänsä, häpeänsä. Onko mielesi kuvassa paikkaa hänen lapselleen, jonka on opeteltava ottamaan vanhemmikseen toiset, hänelle annetut vanhemmat? Nyt tuo lapsi ehkä odottaa äitiä tai isää ikkunassa, odottaa pitkään, turhaan. Kuuletko pettymyksen, surun ja raivon, osaako kukaan lohduttaa? Onko sijaisvanhemmalla lupa tai oikeus rakastaa, entä velvollisuus?
Voitko nähdä kahdet vanhemmat yhdessä leppoisasti juttelemassa heidät yhdistävä lapsi tai nuori keskipisteenä, ihailun kohteena? Lapsen ympärillä on joukko sisaruksia, isän, äidin ja sijaisvanhempien lapsia, mummoja, pappoja, setiä, tätejä tai kummeja. Ovatko he ylpeinä mukana nuoren ylioppilasjuhlissa? Sijaisäiti halaa lapsen synnyttänyttä äitiä ja toivottaa tälle voimia pitää itsestään huolta. Kuuletko sijaisvanhemman toivottavan hyvää jatkoa, kun lapsi palaa ensimmäiseen kotiinsa? Äiti tai isä sanomassa lapselleen sijaisperheessä: ”sinulla on kaikki hyvin täällä, näin on hyvä”. Onko sinun mieleesi nousevassa sijaisperheessä hyvä olla lapsilla, vanhemmilla, entä sinulla?
Kiitos, että lähdit tälle matkalle!
Olen saanut tehdä elämää suurempaa työtä ja olla todistamassa lukemattomia hetkiä, joista muutamat muistuttavat tilanteita yllä. Lapsia, vanhempia, perheitä ja sijaisperheitä on hyvin monenlaisia. Jokaisella heistä on oikeus omaan tarinaansa. Tiedän kokemuksesta, ja uskon edelleen, että onnellisen tarinan rakentaminen lapselle on mahdollista myös sijaisperheessä. Siihen tarvitaan meitä kaikkia!
Vapaaehtoiset voimavarana sijaisperheiden tukemisessa –hankkeessa eli PePPi-hankkeessa etsimme yksittäisiä ihmisiä ja yhteisöjä, joilla on kiinnostusta olla osaltaan auttamassa sijaisperheiden arjen pyörittämisessä silloin tällöin, säännöllisemmin tai vaikkapa juhlahetken järjestämisessä, kun on sellaisen aika.
Virpi Vaattovaara
projektipäällikkö
Pelastakaa Lapset ry
Kun lapsi särkyy ja lastensuojelu toimii14.3.2013 10:10
Kun lasta satutetaan, pitää jokaisen meistä toimia. Jos satuttaminen ei lopu vanhempia auttamalla, on lastensuojeluviranomaisen velvollisuus tehdä päätöksiä, joilla lapsi saatetaan turvaan. Huostaanotto on tällainen päätös. Sanaan huostaanotto liitetään usein julkisuudessa kielteinen sävy. Se on kuitenkin keino varmistaa lapselle turvalliset olosuhteet kasvaa ja kehittyä. Se ei tarkoita lapsen lopullista erottamista ensimmäisistä vanhemmistaan, he tulevat aina säilymään lapsen vanhempina. Huostaanotto tarkoittaa ” hyvää huostaa”, lapsen mahdollisuutta elää tavallista turvallista arkea. Jokaisen lapsen perusoikeus on tulla otetuksi huostaan, kun olosuhteet sitä vaativat.
Huostaanoton jälkeen lapsi muuttaa joko sijaisperheeseen tai muuhun sijaishuoltopaikkaan. Vuoden 2012 alussa tulleessa lastensuojelulain muutoksessa säädettiin perhehoito ensisijaiseksi sijaishuollon muodoksi. Lapselle on pyrittävä löytämään sijaisperhe, jossa hyvä, turvallinen arki voi toteutua.
Sijaisperheissä varttuvat huostaanotetut lapset tulevat olosuhteista, joissa heitä on sattunut, joko laiminlyönnin tai muun kaltoinkohtelun seurauksena. Heitä on autettu, lastensuojelu on toiminut. Huostaanotto tehdään viimesijaisena vaihtoehtona, lapsi erotetaan vanhemmistaan vasta, kun mikään muu keino ei auta turvaamaan häntä. Ennen kuin huostaanottopäätös on tullut voimaan, ovat useimmat perheet olleet lukuisten auttamistoimenpiteiden kohteena. Lastensuojelu on toiminut, mutta tuki ei ole ollut riittävää. Ennen sijoitusta monet lapset ovat ehtineet elää pitkään riittävän turvan ja huolenpidon puutteessa tai henkisen, fyysisen tai seksuaalisen kaltoinkohtelun kohteena. Tämä aika ja nämä kokemukset jättävät jälkensä lapseen. Näiden rikki menneiden kohtien korjaaminen lapsessa vie monin kerroin sen ajan, jona särkyminen on tapahtunut.
Sijaisperheet ottavat vastaan lapsen, jonka tietävät särkyneen. He lähtevät tuottamaan lapselle kokemuksia toisenlaisesta vanhemmuudesta, turvallisesta arjesta ja huolenpidosta. Alkaa pitkä, joskus vuosien kamppailu luottamuksen rakentamiseksi aikuisen ja lapsen välille. Tämä rakennustyö vaatii paljon hikeä ja kyyneleitä, mutta se kannattaa.
Lapsen mukana tulevat sijaisperheen elämään myös tavalla tai toisella hänen syntymävanhempansa, koska he ovat aina osa lasta. Hekin tarvitsevat apua ja ymmärrystä jatkaakseen vanhemmuuttaan, vaikka lapsi asuu toisaalla. Lapselle omista vanhemmista eroon joutuminen on usein valtava suru ja pettymys. Sijaisvanhempien osana on jakaa nämä asiat ja tunteet lapsen kanssa ja auttaa häntä ymmärtämään ja pitämään yhteyttä ensimmäisiin vanhempiinsa.
Sijaisperheet kantavat fyysisesti ja henkisesti lapsia, joita on autettu ottamalla heidät pois vaurioittavista olosuhteista. Nämä lapset saavat uuden mahdollisuuden, uuden tulevaisuuden. Vastuu lapsista tässä sivistysvaltiossa kuuluu meille kaikille, meistä kaikista ei silti ole sijaisvanhemmuuteen. Olisiko sinusta?
Pelastakaa Lapset, Perhehoitoliitto ja Pesäpuu ry:n yhteisessä hankkeessa Vapaaehtoiset voimavarana sijaisperheiden tukemisessa -hankkeessa (PePPi-hanke) etsimme keinoja helpottaa sijaisperheiden arkea yhdessä. Pieniä asioita, tekoja, ymmärrystä ja arvostusta. Niitä voimme jokainen lahjoittaa. Tule mukaan toimimaan!
Virpi Vaattovaara
projektipäällikkö
Pelastakaa Lapset ry
Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 14.3.2013 21:06
Lapsella on oikeus olla osallisena ja toimijana mediassa - lasten kohteluun mediassa on kiinnitettävä huomiota5.3.2013 13:42
Meille järjestönä on tärkeää mennä mukaan lasten arkeen ja vaikuttaa konkreettisesti siihen, miten lapsia kohdellaan ja kuullaan. Ajattelemme, että lapset voivat olla osallisia ja toimijoita - myös mediassa. Mediakasvatustyössämme teemmekin työtä lasten kanssa siellä, missä lapset ovat: nettiyhteisöissä, päiväkodeissa, kouluissa.
Erilaisten, myös kaupallisten toimijoiden kanssa tehtävä yhteistyö on ollut aina tärkeä osa vaikuttamistyötämme: jos halutaan vaikuttaa johonkin asiaan, on mentävä sinne, missä ihmiset toimivat, onpa kyse tv-ohjelmista, elokuvista tai lasten käyttämistä verkkoyhteisöistä. Ulkoapäin on hyvin vaikea oikeasti vaikuttaa ihmisten ajatuksiin, käsityksiin ja toimintatapoihin, siihen mitä oikeasti ja käytännössä tapahtuu.
2000-luvun alussa meille ei riittänyt se, että netti tuomittiin ympärillämme lasten ja nuorten toimintaympäristönä vaaralliseksi ja koukuttavaksi – menimme rohkeasti nettiin itse. Lisäksi aloitimme lasten mediataitojen edistämistyön näkökulmasta, jossa lasten oma tuottaminen ja ilmaisu ovat tärkeintä. Samalla opitaan median turvataitoja. Tehty työ on aurannut tietä myös muille suomalaisille toimijoille. Olemme voineet vaikuttaa nettimaailmassa aikuisten toimintaan suhteessa lapsiin tuomalla kasvattajille ja toimijoille osaamista, joka on syntynyt vain rohkean kentälle menemisen kautta. Mutta mikä parasta, olemme kohdanneet vuosien saatossa valtavan määrän lapsia ja nuoria ja voineet tukea heitä juuri siellä, missä he ovat.
Tänä keväänä olemme kutsuttuina asiantuntijoina mukana 8-13 –vuotiaille lapsille suunnatussa KIDSing –ohjelmassa pohtimassa ohjelman lapsinäkökulmaa ja mediaan liittyviä kysymyksiä. Vain olemalla sisällä mediakentällä voimme vaikuttaa siihen, mitä taustalla oikeasti tapahtuu: miten lapsille puhutaan, miten heidät kohdataan, miten lapsen erityisyys ja oikeudet huomioidaan, miten kuullaan lapsen omat ajatukset ja mielipiteet, miten annetaan lapsille ja heidän perheilleen valmiuksia ja taitoja toimia vastuullisesti, yksityisyyttään ja oikeuksiaan turvaten mediassa – miten lapsi saa mahdollisuuden osallistua ja iloita!
Lapset, jotka ovat mediassa, ovat haavoittuvaisessa asemassa – emme voi jättää heitä yksin. Jos näemme tiellä yksin pienen lapsen, emme pelkästään kauhistele sitä, vaan menemme ja otamme kädestä kiinni, viemme turvallisesti eteenpäin. Näin myös mediassa.
Pelastakaa Lapset haluaa saada aikaan pysyviä parannuksia tapoihin, joilla lapsia kohdellaan, kohdataan ja kuunnellaan mediamaailmassa.
Riitta Kauppinen
Kansalaistoiminnan päällikkö
Pelastakaa Lapset ry
Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 5.3.2013 15:34
Lapsi mediassa – itsensä vai aikuisen tuottamana?6.2.2013 09:46
Tällä viikolla vietetään ensimmäistä kertaa valtakunnallista Mediataitoviikkoa, jota koordinoi Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus MEKU. Viikon aikana lukuisat eri toimijat tuovat monenlaisin tapahtumin ja puheenvuoroin esiin lasten ja nuorten mediakulttuuriin ja median käyttöön liittyviä ilmiöitä. Mediataitoviikko jatkaa perinteisen Tietoturvaviikon jalanjäljillä, ja se kytkeytyy edelleen kansainväliseen Safer Internet Day -teemapäivään. Teemaviikon toiminnalla halutaan muun muassa vahvistaa lasten ja nuorten mediataitovalmiuksia sekä kannustaa perheitä keskustelemaan mediankäytöstä. Tämän ensimmäisen Mediataitoviikon pääteemana ovat netinkäyttäjän oikeudet ja velvollisuudet.
Elämme nykyisin yhteisöllisessä jakamisen ja osallisuuden kulttuurissa, jossa omien ajatusten ja mielipiteiden julkaiseminen sekä oman arjen kuvaaminen myös mediassa kuuluvat jokapäiväiseen elämään. Kehittynyt teknologia, kuten sosiaalinen media ja älypuhelimet, antaa kenelle tahansa mahdollisuuden olla sisällön tuottaja ja jakaja verkossa. Ei tarvita kuin laite, jolla pääsee verkkoon ja käsiksi niihin lukemattomiin palveluihin, joilla omien tekstien, kuvien ja videoiden julkaiseminen ja jakaminen onnistuu muutamalla sormen painalluksella. Kun tällainen laite löytyy jo lähes jokaisen taskusta tai repusta, on elämä verkossa ajasta ja paikasta riippumatonta.
Me aikuiset olemme usein huolissamme lasten mediankäytöstä ja erityisesti siitä, mitä lapset ja nuoret kohtaavat, tekevät ja jakavat netissä. Pohdimme kiivaasti keinoja vahvistaa heidän mediataitojaan. Opastamme heitä turvaamaan itsensä ja suojaamaan yksityisyytensä: Mieti, mitä itsestäsi laitat verkkoon, missä tai kenelle jaat tietojasi ja kuviasi! Muistutamme myös verkon netiketistä ja toisten verkonkäyttäjien huomioimisesta: Et saa jakaa toisesta kuvia tai tietoja ilman tämän lupaa etkä esiintyä toisen nimellä.
Mutta, miten on meidän aikuisten mediataitojen laita? Muistammeko myös itse huomioida nämä tärkeät neuvot, kun toimimme verkossa?
Seuraan itse työni puolesta ja kahden teini-ikäisen vanhempana elämää sosiaalisessa mediassa. Hyvin usein vastaan tulee tilanteita, joissa aikuinen kertoo esimerkiksi omassa Facebook-päivityksessään tai blogissaan oman lapsensa arjen sattumuksista ja sanomisista. On täysin luonnollista, että elämän tärkeitä ja itselle merkityksellisiä hetkiä halutaan jakaa ystäville ja tutuille siellä, missä muutenkin ollaan vuorovaikutuksessa - verkossa. Laki sananvapaudesta antaa meille jokaiselle tähän oikeuden. Voimme julkaista ajatuksiamme ja mielipiteitämme sekä kertoa omasta elämästämme julkisesti, kunhan siinä ei loukata kenenkään yksityisyyttä, kunniaa tai kotirauhaa.
Oikeus yksityisyyteen verkossa kuuluu myös jokaiselle lapselle ikään katsomatta. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus yksityisyyteen ja yksityiseen viestintään. Aikuinen ei saa verkossa kertoa lapsen yksityiselämästä eikä lukea lapsen yksityisviestejä ilman lapsen lupaa. Lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa - myös siinä, miten hän näkyy mediassa. Lasta on suojeltava kaikenlaiselta väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä, joten aikuisen oma toiminta ei saa verkossakaan altistaa lasta esimerkiksi kiusaamiselle, häirinnälle tai seksuaaliselle hyväksikäytölle.
Jokaisen aikuisen ja vanhemman mediataitoihin tulee kuulua kyky huomioida lapsen oikeudet ja osallisuus omaan medianäkyvyyteensä. Meidän on myös mietittävä oman verkkokäyttäytymisemme vaikutuksia ja mahdollisia seurauksia lapsen elämään. Verkossa julkaistu sisältö saattaa aiheuttaa lapselle jossakin elämänvaiheessa haittaa, esimerkiksi noloja tilanteita tai kiusaamista. On hyvä myös muistaa, että kerran verkossa julkaistua ei välttämättä koskaan saa sieltä pois.
Antoisaa ja keskustelevaa Mediataitoviikkoa!
Tutustu Mediataitoviikon materiaaleihin ja tapahtumiin:
www.mediataitokoulu.fi/mediataitoviikko
Johanna Sommers-Piiroinen
Mediakasvatustyön asiantuntija
Pelastakaa Lapset ry