Painavaa asiaa – kuuntele ja lataa Sonata Arctican kappale lapsen oikeuksien puolesta!

11.6.2012

Suomalaisen, maailmalla mainetta niittävän ja kultalevyjä myyvän metalliyhtye Sonata Arctican kappale ”I Have a Right” muistuttaa lasten oikeuksista. Sen voi kuunnella ja ladata puhelimen soittoääneksi kotisivuillamme.

Vuonna 1996 perustettu kemiläinen metalliyhtye Sonata Arctica on tehnyt kappaleen ”I Have a Right”, joka käsittelee lapsen oikeuksia. Yhtye haluaa tarjota kaikille mahdollisuuden ladata kappale maksutta puhelimen soittoääneksi kotisivuillamme osoitteessa http://www.pelastakaalapset.fi/soittoaani. Samalla voi tehdä vapaaehtoisen lahjoituksen Pelastakaa Lapset ry:lle kotimaan ja maailman lasten auttamiseksi.

”Kaikilla lapsilla on oikeus kasvaa vapaana, ilman meidän vanhempien luomia ennakkokäsityksiä ja ennakkoluuloja. Nähdä tämän kotimme kauneus ja monimuotoisuus ilman vääristyneitä värejä ja muotoja”, sanoo Sonata Arctican laulaja ja sanoittaja Tony Kakko.

”Haluamme kiittää Tony Kakkoa ja muita bändin jäseniä hienon ja koskettavan kappaleen tekemisestä. Sonata Arctica nostaa kappaleen kautta esille tärkeän asian, jonka puolesta myös me toimimme”, sanoo verkkonuorisotyön koordinaattori Martti Härmä Pelastakaa Lapset ry:stä.

Lapsen oikeudet ovat Pelastakaa Lapset ry:n tekemän työn peruspilari. Suomen Pelastakaa Lapset on osa kansainvälistä Save the Children –liikettä. Save the Children International on maailman johtava riippumaton lapsen oikeuksia ajava järjestö, johon kuuluu 30 kansallista Pelastakaa Lapset järjestöä. Liike toimii yli 100 maassa.

Pelastakaa Lapset ry täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Juhlavuoden tapahtumiin kuuluvat muun muassa syksyllä yhteistyössä Warner Music Finlandin kanssa järjestettävät KidsRock 2012 – konsertit.  http://www.pelastakaalapset.fi/media/pelastakaa-lasten-90-vuotisjuhla/tapahtumat/